Parasta kaikessa tässä on koirayhteisö. Minun mielestäni Jyväskylässä on aivan mahtava meininki koirapiireissä. Kaikkia kannustetaan ja kehutaan, kisoissa ja tapahtumissa jutellaan kaikkien kanssa, eikä olla naama väärinpäin. Koiraihmiset tuntevat toisensa naapurustossa ja harrastusseuroissa tai -hallilla. Myös mitteliyhteisö on aivan ihana, kannustava ja välittävä ja sitäkin kautta olen saanut paljon tuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia, kannustaa ja kehua toinen toistaan. Mitteliyhdistys on myös sopivan pieni, melkein kaikki tuntevat toisensa. Mitteli-ihmistenkin takia jo, tuntuisi pahalta vaihtaa rotua kokonaan toiseen.
Riian myötä olen saanut jonkun, joka on aina iloisena vastassa kotona. Olen saanut pitkiä lenkkejä syysillassa tai talven pakkasilla, monta naurua, kun koira on keksinyt jotain uutta ja jännittävää. Riia todella näyttää sen, kuinka paljon se meitä rakastaa. Se on viisas koira, jonka kanssa mielemme on yhtä. Meidän suhde on ajatuksen tasolla jotain niin korkeaa ja vahvaa, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Melkein luemme toistemme ajatukset ja tiedämme, miltä toisesta tuntuu. Vasta 1,5 vuoden iässä Riia lukeutuu viisaimpiin koiriin, ketä olen ikinä tuntenut. Riia toi kotiimme todella paljon rakkautta.
Riian ansiosta olen päässyt tutustumaan moniin koiriin ja koiraihmisiin ja kuulemaan ja oppimaan heidän elämästään. Tunnit, joita olen viettänyt koirahalleissa, ovat herättäneet minussa ihan uudenlaisen palon tähän hommaan. Minua ahdistaa jo valmiiksi ajatus, että jonain päivänä en ehkä pystykään enää tekemään tätä ja sen vuoksi tahdon ottaa jokaisesta päivästä irti kaiken. Tahdon nähdä, tehdä, kokea ja oppia. En tahdo menettää enää sekuntiakaan siitä ajasta, minkä voisin viettää koirien kanssa. Oppien niistä ja niiltä.
Mielessä on kuitenkin kysymys "miksi?" Eihän tässä kaikessa ole lopulta mitään järkeä. Koirien kanssa palaa rahaa ja aikaa. Koira-ala ei myöskään työllistä kovin hyvin, enkä missään nimessä haluaisi tehdä työkseni sellaista, jossa joutuisi pelkäämään huomista, vaikka se toki toisi mukanaan mahdollisuuden viettää kaikki aika koirien kanssa. Pieni osa minusta harmittelee sitä, että päätin ruveta opettajaksi, enkä mennyt esimerkiksi Kannuksen kennellinjalle ja suorittanut siellä ammattitutkintoa lukion ohessa, kuten haaveenani oli. Vaikka opettajana oleminen ja lapset onkin toinen intohimon kohde, se ei ole puoliakaan siitä, mitä koirat ja koiraharrastus on. Joka päivä ajatukseni ovat koirissa n.23 tuntia vuorokaudessa. Näen niistä unta, hengitän niitä ja elän niille. Käteni tärisevät ja kurkkuun nousee pala kaikesta siitä, mitä ne minulle antavat ja erityisesti siitä, mitä tulen niiden kanssa vielä kokemaan. Sillä tiedän, että Riia ei ole viimeinen koirani. Toivon, että ehdin näkemään ja kokemaan koirien kanssa kaiken sen, mistä olen aina unelmoinut sekä tietenkin unelmoimaan myös lisää.
Tällä hetkellä olen toteuttamassa koko ajan unelmiani: minulla on toimiva ja rakas koira, jonka kanssa pääsee kokemaan kaikenlaista. Harrastamaan, kisaamaan ja saamaan myös koulutustunnuksia ja tuloksia, unohtamatta tietenkään sitä, kun se sohvalla käpertyy syliin ja aamulla herättää koskettamalla tassullaan- tavallista kotikoiran elämää. Käymme näyttelyissä ja juttelemme siellä muiden rotuharrastajien kanssa ja luon suhteita heidän kanssaan. Harrastan agilityä ja tämän syksyn aikana suoritan koulutusohjaajakurssin ja toivottavasti pääsen myös tekemään kyseistä työtä. Opin koko ajan lisää Riiasta, koirista, koiraharrastuksesta ja koiraihmisistä. Vaikka paljon koirat ottavat, niin silti antavat sata kertaa enemmän ja olen jokaisesta sekunnista kiitollinen, jonka saan viettää niiden kanssa. Minun elämäni oli katkolla, kun olin ilman koiraa, enkä tästä eteenpäin aio elää päiväkään ilman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti